Historia

Varsa-aika:
Ilo-Ilmari syntyi 12.6.1997 Haapavedellä. Ilmari on kolmas kasvattamani suomenhevosvarsa. Ilmari sai ensimmäiset kolme vuottaan elää hyvää oripojan elämää. Sillä oli talvisin aina tarhakaverina toinen samanikäinen ori tai ruunia, ja kesät se vietti orilaitumella. Ilmari opetettiin ajolle 2-vuotiaana, ja sillä ajettiin 3-vuotiskeväänä kolme kertaa viikossa kärryillä. Kärrylenkeillä Ilmari sai hyvän peruskunnon ja -lihaksiston.

Remonttikoulutus:
3,5-vuotiaana totutin Ilmarin satulaan ja menin ensimmäistä kertaa selkään. Ratsuhevosen rooli oli Ilmarille maailman luonnollisin asia. Nelivuotistalvena Ilmarin peruskoulutuksessa minua auttoi Arto-Pekka Heino ABC-tallilla Haukiputaalla, missä Ilmari oli muutamia kertoja noin kuukauden jakson oppimassa ison maailman tapoja. Nelivuotiaana kävimme myös Järvenpäässä nuorten suomenhevosratsujen laatukatselmuksessa.

Kun Ilmari oli vajaa viisivuotias, piti minun löytää sille oman vauvalomani ajaksi tasokas ja vastuullinen ratsastaja. Marjukka Manninen (silloin vielä Pietilä) otti Ilmarin hoteisiinsa ABC-tallille. Hän koulutti Ilmaria eteenpäin ja starttasi kevätkesällä 2002 muutaman kerran aluekisoissa. Syksyllä 2002 Marjukka ratsasti Ilmaria Ypäjän laatukatselmuksessa sekä vuonna 2003 6-vuotiaitten kasvattajakilpailussa ja muutamissa kansallisissa koulukilpailuissa. Ilmarin ja Marjukan yhteistyö muodostui lopulta lähes 1,5 vuoden mittaiseksi perheeni lyhytaikaisen ulkomaille muuton vuoksi.

Hyppääminen:
Vaikka Ilmari on osunut ”kouluihmisille”, se myös hyppää hyvin ja pitää kovasti estetouhuista. Marjukka kävi parhaimmillaan viikoittain Ilmarin kanssa hyppytunneilla. Nelivuotiskatselmuksessa Ilmari sai irtohypityksessä 8 tekniikasta, 9 kapasiteetistä ja 9 luonteesta ja yhteistyöhalukkuudesta. Myöskin kantakirjauksessa Ilmari sai hyvät maininnat estehypyistään. Syksyllä 2005 Ilmari kulki Kiuruvedellä minun kanssa ratsastuksen opettajakoulutuksen lähijaksoilla. Estetehtävät sujuvat Ilmarilta hienosti, kuskin pää ei vaan tahdo kestää hyppäämistä. Vuosina 2009 ja 2010 Ilmari osallistui muutamiin alue-estekisoihin ja myös kansallisiin.

Aikuinen Ilmari:

Koska olen kasvattanut Ilmarin itselleni, en ole raskinut antaa aikuista Ilmaria taitavampien ratsastajien kilpailutettavaksi. Omat harjoitteluolosuhteeni ovat oleellisesti parantuneet sen myötä, kun paikkakunnallemme tuli lvuonna 2007 maneesitalli. Ilmari on asunut siellä kymmenkunnan muun hevosen kanssa tyytyväisenä. Itse olen selvästi kehittynyt ratsastajana ja saan Ilmaristakin enemmän irti, kun harjoittelu ja valmentautuminen ovat säännöllistä ja kentän pohjat kunnossa vuoden ympäri. Ilmarin rajat eivät ole vielä tulleet lähellekään vastaan, on mukava ratsastaa hyvällä hevosella ja huomata itsekin vielä pikku hiljaa kehittyvänsä!